Finstaship

Kaiken Alusten

Jan Meyer on vienyt Turun telakan uuteen nousuun

Jan Meyer on vienyt Turun telakan uuteen nousuun

Turun telakan toimitusjohtaja Jan Meyer kommentoi, että suomalaisella telakkateollisuudella menee tällä hetkellä hyvin. Meyerin telakkayhtiö osti vararikkoon menneen Turun telakan yli kaksi vuotta sitten ja on siitä lähtien pystynyt tekemään upeaa täyskäännöstä. Telakan edellinen omistaja, korealainen STX, oli käyttänyt varoja telakan pääomasta ja siitä syystä telakka oli pidemmän aikaa huonolla mallilla. Tästä syystä telakka ei pystynyt ottamaan uusia tilauksia vastaan eikä myöskään korjauttamaan mitään aiheutuneita vahinkoja. Jan Meyer kuitenkin kertoo, että he ovat pystyneet tekemään uusia sopimuksia lyhyessä ajassa. Nyt yhtiö tekee miljoonien eurojen investointeja telakalle ja sen tytäryhtiöihin. Myös Meyerin perheen hyvästä maineesta on ollut suurta apua, sillä heillä on ollut hyvät suhteet pankkeihin ja muihin yhtiöihin. On kuitenkin selvää, että Meyerin innovatiivinen näkemys siitä, kuinka telakkaa tulisi johtaa ja jatkuvasti kehittää, on suuressa roolissa Turun telakan menestymiselle. Tilauskirjat ovat täynnä niinkin pitkälle kuin vuoteen 2024. Tästä on luonnollisesti suurta iloa myös Turun telakan työntekijöille. Aikaisemmin työntekijät olivat eläneet vahvassa epävarmuudessa telakan konkurssin takia, mutta tänä päivänä telakan jatkumisen johdosta, työntekijät ovat taas varmoja, motivoituneita ja innokkaita.

(Visited 43 times, 1 visits today)

Submit a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *